Rumpuretriitti
" Löysin itsestäni sellaisia asioita mitä on ollut piilossa minussa."
"Kiitos ihanasta viikonlopusta. Ihania keskusteluita ja uusia kohtaamisia. Lohturumpuni syntyi ja työstyi omanlaiseksi. Kaiken kruunasi yöllä ilmestynyt joutsen rumpuuni"
"Ihanan kiireetön ilmapiiri. Luottamus ryhmässä. Matkani on alkanut"
Retriitti on 2-3 päivän mittainen henkinen sekä syvällinen rummunvalmistus, jossa työstetään rumpua mutta myös omaa henkistä matkaa.
Ryhmän koko: 4-6 henkilöä
Ohjelma
Ensimmäisenä päivänä valmistamme rummun valmiiksi taivutettuun koivuvaneriseen rumpukehään. Työstämme poronnahan leikaten ja värjäten. Punominen tapahtuu 11metrisellä nahkanarua, josta muodostuu kahva.
Toisena päivänä työstämme rumpukapulan. Päivän päätteeksi Ohjaan rumpuhoitoa, kokeilemme hoitaa toisia, koristelemme rumpuja. Lopuksi vihin rummut käyttöön, haemme rummun henkeä ja luomme yhteyden sinuun ja rumpuusi.
Sisältää: 2-3 päivää rummun tekoa, 45 cm rumpukehän, poron nahkavuota, rumpukapulan tarvikkeet, ohjaus, kirjallinen materiaali rummun valmistukseen, vihkiminen ja vihkiloitsu. Materiaalia käytössä runsaasti koristeluun ja työstämiseen. Intensiivisen kaksipäiväisen matkan itseesi.
Ei sisällä mahdollista yöpymistä. Ei sisällä ruokailuja. Ohjelmaan voi lisätä esimerkiksi voimaannuttavan valokuvauksen, joogan tai hengitysharjoituksia.